Mun paino on taas noussut.
Tänään söin aamupalaksi kaks omenaa ja rasvattoman jogurtin.
Loppupäivän aion olla syömättä kunnes poikkis tulee kotiin. Syön jotain vähän ja skippaan iltapalan.
Mun eka tavoite on päästä takaisin normaalipainoon eli 68.1 kg. Mä painan aivan liikaa.
5 kiloa ylipainoa. Mä tunnen vaan kuinka läskit löllyy ja roikkuu mussa kiinni.
Mä haluan tuntea mun solisluut ja haluan että mun lantioluut tulee esiin läskin alta. Muistan vielä sen ajan kun 58-kiloisena tunsin mun lantioluut kun makasin. Kun menin vatsalleni mun lantioluut ottivat patjaan vastaan.
Mä haluan sen tunteen takaisin. 58-kiloisena ihmiset kysyivät multa että onko mulla anoreksia kun olin laihtunut niin paljon. Mä haluan sen tunteen takaisin.
Mä vihaan katsoa peiliin ja nähdä mun päärynävartalon. Vihaan nähdä miten mun reidet hankaa yhteen ja nähdä rintaliivien alapuolellla olevan vatsamakkaran jota 58-kiloisena ei ollut. Silloin oli vain litteä keskivatsa ja pieni alavatsakumpu. Mä haluan päästä siihen että mun vatsa on litteä kauttaalltaan.
Mä olen 15 kiloa mun alimmasta painosta koskaan. 15 kiloa on paljon. Viimeksi painoin 58 kiloa heinäkuussa 2011. Heinäkuuhun 2013 on 21 viikkoa. Jos pudotan viikossa noin 0,7 kiloa pääsen siihen tavoitteeseen.
Kun painan heinäkuussa 58 kiloa mun BMI on 21.5. Sitten olen 13 kiloa mun tavoitepainosta 45 kiloa BMI 16.5. Heinäkuusta on 23 viikkoa jouluun. Jos pudotan noin 0,6 kiloa viikossa jouluun asti mä pääsen tavoitepainooni 45 kiloa jouluksi.
Mikä olisikaan paras joululahja itselleni. 45-kiloisena mulla on varmasti kauniimmat kasvot ja mun piirteet tulevat enemmän esiin. Mun reidet ovat pajon pienemmät ja niin myös allit käsissä. Mun vatsa on varmasti litteämpi kuin ennen, ja jos on alavatsakumpua niin se on varmasti niin pieni ettei kukaan kiinnitä siihen hirveästi huomiota. Mun solisluut näkyvät kauniisti ja niin toivottavasti myös lantioluutkin edes vähäsen.
Mä voin ostaa pienempiä housuja ja käyttää tiukkoja paitoja ja mekkoja. Mun ei tarvitse huolehtia siitä että näytän läskiltä kuvissa ja voin laittaa facebookkin muitakin kuin naamakuvia koska haluan näyttää kaikille kuinka paljon olen laihtunut. Mä voisin tuntea olevani pieni muitten seurassa, eikä aina se vähän ylipainoinen.
Mä tiedän että mulla on kauniit kasvot ja silmät koska kaikki kehuvat niitä (en halua kuullostaa egoilevalta).
Mutta kauniit kasvot menevät hukkaan jos on läski. Mä haluan kauniin vartalon, ja se on täysin mahdollista.
Kaikki on mun käsissä.
Kuinka ihanaa se olisi että olisin pienempi kuin poikaystäväni. Hän pystyisi tuosta noin vaan kannella mua ympäriinsä ilman että jaksaisi pitää mua paria sekuntia kauempaa. BMI 16.5. Miten ihana, täydellinen luku.
Sitä en häpeilisi, toisin kuin BMI 26.9...
Olen varma siitä että 45-kiloisena tulen rakastamaan itseäni, olemaan ylpeä itsestäni ja siitä mitä olen kovalla työllä saavuttanut. Voisin vihdoinkin pitää itseäni kauniina enkä vihata itseäni.
Tästedes mun paino tulee ainoastaan laskemaan.
En enää syö leipää, herkkuja, rasvallisia maitotuotteita. Syön omenoita, kevytjugurttia ja kevytlimua.
Kun poikaystäväni syö, syön pienen annoksen. Todellakin pienen.
Tulen totuttelemaan nälkään. Nälästä tulee paras ystäväni, koska silloin tiedän että laihdun.
Aina kun nälkä herää, juon vettä. Paljon vettä.
Joka kerta kun mulle tarjotaan ruokaa mä mietin lukua 45. Joka kerta kun kieltäydyn, olen lähempänä 45.
Kun olen yksin, en syö mitään, koska haluan päästä 45. Teen kaikkeni että pääsen siihen.
Mä olen tehnyt tämän päätöksen, ja sitoudun siihen täysillä. Mä muutan mun elämäntapani.
Ei enää ylipainoa, vaan alipainoa. Ei enää rumaa, vaan kaunista. Ei enää heikkoutta, vaan vahvuutta.
Ei enää häpeää, vaan ylpeyttä. Ei enää epäonnistumista, vaan onnistumista. Ei enää repsahduksia, vaan pienempiä lukuja vaa'alla. Ei enää 165/73 vaan 165/45.
EI ENÄÄ LÄSKIÄ, VAAN LUITA!
Mä onnistun tässä. Tää tulee olemaan vaikeaa. Mutta niin sen arvoista.
Mä haluan olla tavoitepainossani kun täytän 23 ja pysyä siinä.
Mä haluan olla 45-kiloinen koko loppuelämäni.
En enää syö tylsyyteen, stressiin, yksinäisyyteen, masennukseen. Ei.
Jos olen iloinen, en syö. Jos olen surullinen, en syö. Jos mua stressaa, niin en ainakaan syö.
Jos mulla on nälkä, en syö. Syön vain jos on ääriummäinen pakko (eli joku muu pakottaa syömään).
Silloin kun on pakko syödä, syön vähän. Niin että kukaan ei epäile mitään.
Ja paljon vettä. Vedestä tulee paras ystäväni.
Tästä tuli nyt pitkä teksti. Mutta toivottavasti joku jaksoi lukea.
